. .

Fytonomi Lauri Puhakainen

Bemer 3000 Terapeutti
dAc TCM Akupunktio

Hämeenkatu 5 A 1
15110 Lahti
Puh. 040-5402094
. logot
Kolmannen vuosituhannen terveydenhoito
Fytonomi Lauri Puhakainen on erikoistunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen, akupunktioon, ravinnetase tutkimuksiin. Hänen vastaanottonsa sijaitsee Lahden ydinkeskustassa Hämeenkadun varrella.

Yrityksen omistajalla Lauri Puhakaisella on yli 30 vuoden kokemus alalta. Hän on pitänyt omaa yritystä vuodesta 1996.


Bioenergiakenttä kertoo elimistön koko kuvan
TANJA LYYTIKÄINEN

Asiantuntijat ympäri maailman ovat esittäneet, että jopa joka kolmas terveydenhoidossa käytettävä lääke saattaa olla turha. Nyt tämä on myönnetty jo lääketeollisuudessakin, kun lääkeyhtiö Glaxo Smith Klinen johtaja Allen Roses totesi äskettäin, että todellisuudessa alle puolet lääkkeitä käyttävistä potilaista hyötyy niistä.
-Koululääketiede perustaa hoitonsa sairauskeskeiseen havaintoon, mutta kaikki sairautemme eivät ole perusteeltaan lääketieteellisiä, valaisee Lahdessa vastaanottoa pitävä fytonomi Lauri Puhakainen.
-Kiputiloihin, esimerkiksi päänsärkyyn on tapana ottaa lääkkeitä ilman, että oireen syytä ensin edes selvitetään.
Puhakainen ei puhu turhia, sillä tilastojen mukaan Suomessa kuolee vuosittain 300 henkilöä tulehduskipulääkkeisiin, niiden aiheuttamiin maha- tai suolistoverenvuotoihin (vertailun vuoksi: liikenteessä kuolee 400).
Lääkehoidoille haetaankin jatkuvasti vaihtoehtoja täydentävien hoitojen
kentältä. Puhakainenkin perustaa hoitonsa energialääketieteeseen ja käyttää terveystase-tutkimuksessaan tiettävästi moderneinta radionik hi-tec ?laitetta maailmassa.

Oireiden syy selville

-Quantec on tietokoneeseen liitetty ohjelma, jolla terapiatestaukset suoritetaan suoraan henkilön bioenergiakentästä nopeasti ja tarkasti, Lauri Puhakainen kertoo.
Bioenergiaa on kaikkialla olemassa olevissa luonnon ilmiöissä ja aineissa.
Myös ihmisen, eläimen tai kasvin terveydentilaa voidaan lukea energioiden taajuuksista, jolloin puhutaan bioresonanssien mittauksesta.
-Konetta käyttämällä pystytään tekemään laskutoimituksia, joilla selvitetään oireiden syyn lisäksi myös toimenpiteet, joilla ongelma on korjattavissa, Puhakainen selittää.
-Länsimainen hoitotiede on kyllä tehokas akuuteissa tilanteissa, mutta muilla alueilla siinä on parantamisen varaa, hän huomauttaa.
Puhakaisen käyttämä laite on pohjoismaissa toistaiseksi ainoa laatuaan, mutta bio-kommunikaatioksi kutsutun menetelmän historia ulottuu sadan vuoden taakse.
Atomifyysikot selvittivät jo sata vuotta sitten, että solun toiminta on perusteeltaan sähköistä ionitoimintaa, valon omaista värähtelyä. Tämä on kuitenkin fysiikkaa, joka ei koululääketieteelle ole keskeistä.
-Lääkkeitä kehittäessä tätä aineen värähtelyn ominaisuutta ei tutkita.
Itämaisissa filosofioissa se on terveydenhoidossa otettu aina huomioon, Puhakainen selventää.
-Uusia lääkkeitä kehitetään valtavilla rahasummilla ja niiden kehitystyö saattaa kestää jopa 15 vuotta. Johan sekin kertoo sen, että jotakin oleellista on jäänyt huomaamatta, heittää Puhakainen.

Haastattelu taustalla

Energianmittauslaitteilla tutkitaan terveysongelmista kärsivän henkilön energia-arvoja. Laite toimii samalla periaatteella kuin valheenpaljastuskone, joka analysoi erilaiset energiavärähtelyt.
Tutkimuksen taustana on haastattelu, jolla suljetaan pois epätodennäköisiä syitä, samoin koko hoitojakso on keskusteleva ja vuorovaikutteinen potilaan ja terapeutin välillä.
-Tulosten valmistuttua potilaalle annetaan itsehoitosuositus ja ohjeet poikkeamien korjaamiseksi. Esimerkiksi ravinteita, yrttejä ja ruokavaliosuosituksia käytetään apuna oikean energiatason palauttamiseksi, Lauri Puhakainen kuvailee.
Puhakaisen kone on turvoksissa potilastiedostoista ja laitteen suosio kiirii jatkuvasti eteenpäin. Moni on yllättynyt tuloksista, sillä usein oireiden syyn selviäminen on valtava helpotus niiden kanssa jo pitkään eläneelle henkilölle.
Puhakainen kertoo pyydettäessä esimerkkitapauksen potilaastaan, joka oli kärsinyt oikean olkapään kroonisesta kivusta usean vuoden ajan ja kiertänyt useilla terapeuteilla hakemassa apua vaivaansa.
Laitetutkimuksen jälkeen selvisi, että kivun aiheuttaja on sähköinen kenttä, joka häiritsi henkilön omaa energiakenttää yöunen aikana.
-Mies yhdisti heti, että hän oli kivun alkamisen aikoihin asentanut makuuhuoneensa ikkunan ulkopuolelle lautasantennin, Puhakainen kuvailee.
Toinen tapaus oli 11-vuotias poika, joka yllättäen alkoi kärsiä pahoista allergisista oireista. Syytä selvitettäessä ilmeni, että perheen sisäiset kemiat olivat katollaan. Koko perheelle suositeltiin yhteistä terapiajaksoa. Poika siis oireili koko perheen asioiden vinoutumista.
-Laukaiseva tekijä oireille oli ollut se, kun isä oli riidan päätteeksi ilmoittanut äidille, että hän lähtee kävelemään.
Sairaudet ovat toisin sanoen seurausta energiakentän häiriötiloista, ja monesti fyysinen sairaus löytää juurensa psyyken ongelmista, kuten stressistä.
-Keho voi olla terve vasta kun mieli saadaan tasapainoon, Puhakainen kiteyttää.


Ihminen ei ole pelkkää ainetta, vaan myös energiaa. Lauri Puhakaisen käyttämä Quantec-laite toimii ratkaisukeskeisesti ja löytää elimistön häiriötilojen aiheuttajat kehon bioenergiakentästä.

 
 
 Fytonomi Lauri Puhakainen, Hämeenkatu 5 A 1, 15110 Lahti, Puh. 040-5402094  Takaisin ylös