Fytonomi Lauri Puhakainen on erikoistunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen, akupunktioon, ravinnetase tutkimuksiin. Hänen vastaanottonsa sijaitsee Lahden ydinkeskustassa Hämeenkadun varrella.
Yrityksen omistajalla Lauri Puhakaisella on yli 30 vuoden kokemus alalta. Hän on pitänyt omaa yritystä vuodesta 1996.
Bioenergiakenttä kertoo elimistön koko kuvan
TANJA LYYTIKÄINEN
Asiantuntijat ympäri maailman ovat esittäneet, että jopa joka kolmas
terveydenhoidossa käytettävä lääke saattaa olla turha. Nyt tämä on
myönnetty jo lääketeollisuudessakin, kun lääkeyhtiö Glaxo Smith Klinen
johtaja Allen Roses totesi äskettäin, että todellisuudessa alle puolet
lääkkeitä käyttävistä potilaista hyötyy niistä.
-Koululääketiede perustaa hoitonsa sairauskeskeiseen havaintoon, mutta
kaikki sairautemme eivät ole perusteeltaan lääketieteellisiä, valaisee
Lahdessa vastaanottoa pitävä fytonomi Lauri Puhakainen.
-Kiputiloihin, esimerkiksi päänsärkyyn on tapana ottaa lääkkeitä
ilman, että oireen syytä ensin edes selvitetään.
Puhakainen ei puhu turhia, sillä tilastojen mukaan Suomessa kuolee
vuosittain 300 henkilöä tulehduskipulääkkeisiin, niiden aiheuttamiin
maha-
tai suolistoverenvuotoihin (vertailun vuoksi: liikenteessä kuolee
400).
Lääkehoidoille haetaankin jatkuvasti vaihtoehtoja täydentävien
hoitojen
kentältä. Puhakainenkin perustaa hoitonsa energialääketieteeseen ja
käyttää terveystase-tutkimuksessaan tiettävästi moderneinta radionik
hi-tec ?laitetta maailmassa.
Oireiden syy
selville
-Quantec on tietokoneeseen liitetty ohjelma, jolla terapiatestaukset
suoritetaan suoraan henkilön bioenergiakentästä nopeasti ja tarkasti,
Lauri Puhakainen kertoo.
Bioenergiaa on kaikkialla olemassa olevissa luonnon ilmiöissä ja
aineissa.
Myös ihmisen, eläimen tai kasvin terveydentilaa voidaan lukea
energioiden
taajuuksista, jolloin puhutaan bioresonanssien mittauksesta.
-Konetta käyttämällä pystytään tekemään laskutoimituksia, joilla
selvitetään oireiden syyn lisäksi myös toimenpiteet, joilla ongelma on
korjattavissa, Puhakainen selittää.
-Länsimainen hoitotiede on kyllä tehokas akuuteissa tilanteissa, mutta
muilla alueilla siinä on parantamisen varaa, hän huomauttaa.
Puhakaisen käyttämä laite on pohjoismaissa toistaiseksi ainoa
laatuaan,
mutta bio-kommunikaatioksi kutsutun menetelmän historia ulottuu sadan
vuoden taakse.
Atomifyysikot selvittivät jo sata vuotta sitten, että solun toiminta
on
perusteeltaan sähköistä ionitoimintaa, valon omaista värähtelyä. Tämä
on
kuitenkin fysiikkaa, joka ei koululääketieteelle ole keskeistä.
-Lääkkeitä kehittäessä tätä aineen värähtelyn ominaisuutta ei tutkita.
Itämaisissa filosofioissa se on terveydenhoidossa otettu aina
huomioon,
Puhakainen selventää.
-Uusia lääkkeitä kehitetään valtavilla rahasummilla ja niiden
kehitystyö
saattaa kestää jopa 15 vuotta. Johan sekin kertoo sen, että jotakin
oleellista on jäänyt huomaamatta, heittää Puhakainen.
Haastattelu
taustalla
Energianmittauslaitteilla tutkitaan terveysongelmista kärsivän
henkilön
energia-arvoja. Laite toimii samalla periaatteella kuin
valheenpaljastuskone, joka analysoi erilaiset energiavärähtelyt.
Tutkimuksen taustana on haastattelu, jolla suljetaan pois
epätodennäköisiä
syitä, samoin koko hoitojakso on keskusteleva ja vuorovaikutteinen
potilaan ja terapeutin välillä.
-Tulosten valmistuttua potilaalle annetaan itsehoitosuositus ja ohjeet
poikkeamien korjaamiseksi. Esimerkiksi ravinteita, yrttejä ja
ruokavaliosuosituksia käytetään apuna oikean energiatason
palauttamiseksi,
Lauri Puhakainen kuvailee.
Puhakaisen kone on turvoksissa potilastiedostoista ja laitteen suosio
kiirii jatkuvasti eteenpäin. Moni on yllättynyt tuloksista, sillä
usein
oireiden syyn selviäminen on valtava helpotus niiden kanssa jo pitkään
eläneelle henkilölle.
Puhakainen kertoo pyydettäessä esimerkkitapauksen potilaastaan, joka
oli
kärsinyt oikean olkapään kroonisesta kivusta usean vuoden ajan ja
kiertänyt useilla terapeuteilla hakemassa apua vaivaansa.
Laitetutkimuksen
jälkeen selvisi, että kivun aiheuttaja on sähköinen kenttä, joka
häiritsi
henkilön omaa energiakenttää yöunen aikana.
-Mies yhdisti heti, että hän oli kivun alkamisen aikoihin asentanut
makuuhuoneensa ikkunan ulkopuolelle lautasantennin, Puhakainen
kuvailee.
Toinen tapaus oli 11-vuotias poika, joka yllättäen alkoi kärsiä
pahoista
allergisista oireista. Syytä selvitettäessä ilmeni, että perheen
sisäiset
kemiat olivat katollaan. Koko perheelle suositeltiin yhteistä
terapiajaksoa. Poika siis oireili koko perheen asioiden vinoutumista.
-Laukaiseva tekijä oireille oli ollut se, kun isä oli riidan
päätteeksi
ilmoittanut äidille, että hän lähtee kävelemään.
Sairaudet ovat toisin sanoen seurausta energiakentän häiriötiloista,
ja
monesti fyysinen sairaus löytää juurensa psyyken ongelmista, kuten
stressistä.
-Keho voi olla terve vasta kun mieli saadaan tasapainoon, Puhakainen
kiteyttää.
Ihminen ei ole pelkkää ainetta, vaan myös energiaa. Lauri Puhakaisen
käyttämä Quantec-laite toimii ratkaisukeskeisesti ja löytää elimistön
häiriötilojen aiheuttajat kehon bioenergiakentästä.
